Bolivia 2001-2005

Uusiutuvaa energiaa 10:een Bolivian vuoristokylään

Kyläläiset odottamassa kyläkokouksen alkua Kumaran kylässä Boliviassa

Vuonna 2005 päättyneessä TEPin kehitysyhteistyöprojektissa Boliviassa oli mukana yhdeksän vuoristokylää ja yksi kylä sademetsäalueelta. Vuosina 2001-2004

Hankkeen tarkoituksena oli hankkia PV-aurinkopaneelijärjestelmä kymmeneen vuoristossa sijaitsevaan syrjäkylän kouluun tai toimintakeskukseen riippuen siitä, kummassa oli paremmat mahdollisuudet iltakurssien järjestämiseen luku- ja kirjoitustaidottomille, joita kylien naisista on 80-90 % ja miehistä 60-70 %. Kouluissa valaistiin 1-2 luokkahuonetta ja opettajan asunto, joka perinteisesti on koulurakennuksen yhteydessä. Näin luotiin myös paremmat edellytykset saada opettajat pysymään syrjäkylien kouluissa. Toimintakeskuksissa valaistaan kokous- ja kylätoimikunnan tilat.

Kolmessa isommassa koulussa järjestelmään liitettiin myös pieni tuuliturbiini energian saannin varmistamiseksi. Näin saatiin samalla kerätyksi tietoja alueen tuuliolosuhteista, joista ei ole tilastoja saatavana. Kyliin tulevat, paikallishallinnon hankkimat, radiopuhelimet saavat myös energiansa em. järjestelmistä.

Projektiin sisältyi myös kaksi 6 kk pituista aurinkokeitinkurssia. Kurssilaiset sitoutuivat käyttämään rakentamiaan aurinkokeittimiä ja “heinälaatikoita” kurssin aikana vähintään 3 kertaa viikossa ja kokoontumaan kolmen viikon välein laittamaan ruokaa ja keskustelemaan yhdessä kokemuksistaan. Kokouksissa opetetaan uusia reseptejä ja ruoanlaittoa aurinkokeittimillä. Jokaisen kurssilaisen kotiin rakennettiin myös tehokas, savuhormilla varustettu puu-uuni, joten kurssilla rakennetuilla laitteilla voidaan valmistaa ruokaa sääoloista riippumatta. Kun perinteiset keittotilat saadaan savuttomiksi, niin erityisesti lasten ja naisten silmä- ja keuhkosairaudet vähenevät.

Kaikkiin kymmeneen kylään perustettiin myös uusiutuvien energialähteiden infokeskus, joista asukkaat saavat tietoa erilaisista uusiutuvista energiantuottomahdollisuuksista.

Kolmessa kylässä tehtiin esiselvitys pienvesivoiman käyttömahdollisuuksista. Voimaloiden yhteyteen ei rakenneta patoja, vaan osa läheisen joen vedestä johdetaan rinteeseen tehtävää loivaa kaivantoa pitkin muutaman kuution kokoiseen altaaseen, josta se juoksutetaan putkessa alhaalla olevaan vesiturbiiniin. Voimalan jälkeen vesi palautuu takaisin omaan uomaansa, joten ympäristölle aiheutuva haitta on hyvin vähäinen.

Projekti loi myös edellytyksiä paikalliselle intiaanikulttuurien kehittämishankkeelle, jolla perinteisiin arvoihin ja traditioihin perustuen tuetaan alkuperäiskansojen identiteettiä ja omien oikeuksien tiedostamista. Samalla edistetään syrjäkylien ihmisten elinolojen paranemista, uusien toimeentulomahdollisuuksien kehittämistä ja siten uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Projekti toteutettiin yhdessä paikallisten Kurmi ja Kawsay kansalaisjärjestöjen kanssa käyttäen paikallista työvoimaa ja mahdollisimman paljon paikallisia asiantuntijoita ja materiaaleja.

Projektibudjetin kokonaissumma oli 67.658 euroa.

Projektivastaavana toimi
Arjo Heinsola, arjo.h( AT )surfeu.fi
Puh. 014 254 697, 040 840 6330