Radioaktiivinen jäte ja uraanikaivokset

Käännös Blacksmith Instituten tekstistä

Radioactive Waste and Uranium Mines

www.worstpolluted.org/projects_reports/display/62

Radioaktiiviset aineet ja jätteet tarkoittavat monista lähteistä tulevia aineita, jotka päästävät eri tyyppistä ihmisen terveyteen haitallisesti vaikuttavaa säteilyä. Näitä aineita käytetään energiantuotannossa, sotilaallisiin tarkoituksiin, lääketieteen hoitoihin ja analyyseihin, materiaalin kontrolliin ja käsittelyyn teollisuudessa, jopa päivittäistavaroiden tuotannossa. Niitä käytetään myös tieteellisessä tutkimustyössä.

Radioaktiivinen aine hajaantuu pyrkiessään fysiikan lakien mukaan matalammalle energiatasolle. Hajotessaan radioaktiivinen aine säteilee muuttuen lopulta kuitenkin vaarattomaksi. Joillakin aineilla tämä prosessi voi tapahtua sekunnin murto-osassa, mutta toisilla se voi kestää miljoonia vuosia. Kaikki radioaktiivisen säteilyn lajit, alfa, beta ja gammasäteet samoin kuin neutronisäteily, ovat terveydelle haitallisia.

Radioaktiivinen jäte luokitellaan karkeasti korkea- ja matala-aktiiviseksi jätteeksi. Edellistä muodostuu pääasiassa siviili- ja sotilasreaktoreiden käytetystä polttoaineesta, jälkimmäistä taas syntyy monissa erilaisissa prosesseissa, esimerkiksi reaktorilaitokset tuottavat korkea-aktiivisen jätteen lisäksi myös merkittäviä määriä matala-aktiivista jätettä.

Korkea-aktiivinen jäte koostuu pääosin ydinreaktoreiden käytetystä polttoaineesta. Useimmat reaktorit käyttävät polttoaineenaan uraanisauvoja, jotka ovat aluksi vain vähän radioaktiivisia. Käytön jälkeen ne ovat tulleet äärimmäisen radioaktiivisiksi ja kuumiksi. Radioaktiivisten aineiden aktiivisuus pienenee puoleen ns. puoliintumisajan kuluessa, joka eri radioaktiivisten aineiden osalta vaihtelee sekunnin murto-osasta vuosimiljooniin.

Radioaktiivista aineiden vaarallisuutta ei voi millään käsittelyllä poistaa, ne tulevat vaarattomiksi vasta oman hajoamisprosessinsa päätyttyä. Koska tämä voi kestää tuhansia vuosia, nämä aineet täytyy varastoida asianmukaisesti. Maailmanlaajuisesti yritetään löytää luotettavia tapoja sulkea korkea-aktiiviset jätteet biosfäärin ulkopuolelle ainakin miljoonaksi vuodeksi ns loppusijoitukseen. Loppusijoitukseen liittyvät kysymykset ovat monimutkaisia ja usein ristiriitaisia asioita. Koska loppusijoitukseen aina liittyy monia suuria uhkatekijöitä, tämä asia jää käytännössä jokaisen maan hallituksen vastuulle.

Matalan tason radioaktiiviset jätteet ovat aineita, jotka ovat luonnostaan vain heikosti radioaktiivisia tai ovat saastuneet erilaisten ydinteknisten prosessien seurauksena. Tällaisia voivat olla esim. ydinvoimateollisuudessa käytetyt vaatteet ja työkalut, tietyt lääketieteelliset materiaalit, hylätyt säteilylähteet.

Uraanikaivoksista samoin kuin uraanin rikastuksesta syntyvät matala-aktiiviset jätteet ja prosessivedet ovat erityisen huolestuttavia, koska tällöin yleensä varsin pienelle alueelle on kasautuu suuria määriä säteilevää ainetta. Uraania louhitaan maapallon eri puolilla, muutamat suurimmista tuottajista ovat matalan tulotason maita. Kymmenestä suurimmasta uraanin tuottajasta seitsemän on alueita, missä teollisuuden turvallisuusnormit eivät aina vastaa parhaita teollisia käytäntöjä: Kazakstan, Venäjä, Niger, Namibia, Uzbekistan, Ukraina ja Kiina.

Uraanipitoisuus louhitussa malmissa on usein vain 0.1 - 0.2%, joten yli 99% louhitusta aineksesta jää jätteeksi käsittelyn jälkeen. Uraanin erottamiseksi malmi jauhetaan ja siihen lisätään kemikaaleja, yleensä rikkihappoa. Jauhamisen yhteydessä malmista irtoaa muitakin aineksia, myrkyllisiäkin, kuten arseeni ja lyijy. Jauhamisen sivutuotteena on kaivosjätteiden myrkyllinen liete.

Malmin alhaisen uraanipitoisuuden takia muodostuu melkein yhtä paljon lietettä kuin on louhittu malmia. Tämä jäteliete on hyvin radioaktiivista, siinä on noin 85% alkuperäisen malmin radioaktiivisuudesta. Kaivosjätteet ovat matalan tason radioaktiivisia, mutta voivat olla vaarallisia, koska niitä varastoidaan valtavia määriä melko pienelle alueelle. Lisäksi pinta- tai pohjavesi, joka pumpataan kaivoksen toimiessa pois paikalta, voi myös sisältää matalaa radioaktiivisuutta ja siksi saastuttaa paikallisia järviä ja jokia.

Ellei kaivosjätteiden turvallisesta säilytyksestä huolehdita, aiheuttavat ne radioaktiivisten vuotojen takia vakavan vaaran terveydelle. Siten uraanikaivoksilla on tavanomaisten kaivosriskien lisäksi taakkanaan radioaktiivisuuden erityisongelmat. Pahimmassa tapauksessa kaivos sijaitsee kallioperän heikkousvyöhykkeessä, jossa kaivosjätteet vuotavat erityisen helposti. Joissain paikoissa kaivosjätettä on käytetty kotien rakentamiseen. Valitettavasti suuri osa uraaninlouhinnasta tapahtuu keittyvissä maissa ja usein sellaisten tahojen valvonnassa, joiden tavoite on tuotanto eikä turvallisuus. Niinpä valtava määrä kaivosjätettä on jatkuvana uhkana ihmisten terveydelle.

Altistumistiet
Altistumistavat ovat moninaisia. Saastunut vesi ja ruoka, johon on ilman kautta kulkeutunut pienhiukkasia, aiheuttaa ihmisten altistumisen alfa- ja beetasäteilylle. Pelkästään lähellä sijaitsevat radioaktiivisesti saastuneet materiaalit - ei vain huolimattomasti varmistetut jätekasat vaan myös tiet ja muut kaivosjätettä sisältävät rakennelmat - voivat altistaa ihmisiä säteilylle.

Terveysvaikutukset
Radioaktiivisuus vaikuttaa ihmisen elimistön toimintaan monin tavoin. Vaikutukset voivat olla dramaattisia, vahingoittaen vakavan altistuksen yhteydessä kaikkia kehon toimintoja, mutta yleisempi pitkäaikainen altistus aiheuttaa erilaisia syöpiä ja geneettisiä epämuodostumia.

Ei ole mitään “turvallista” säteilyn tasoa. Voimakas säteily voi tappaa muutamassa tunnissa, päivissä tai viikoissa. Ei-tappavaan säteilyyn altistetut voivat saada vereen kemiallisia muutoksia, väsymystä, pahoinvointia tai geneettisiä muutoksia. Lapset ovat erityisen haavoittuvia. Säteily vaikuttaa solutasolla. Kun lapset kasvavat, heidän solunsa jakaantuvat yhä uudelleen. Siksi säteily häiritsee juuri tätä kasvuprosessia.

Sikiö, joka altistuu säteilylle, voi saada pienemmän pään tai aivot, silmien epämuodostumia, kasvaa hitaasti tai epänormaalisti tai jäädä jälkeen henkiseltä kehitykseltään.

Tunnettuja erimerkkejä ongelmapaikoista:
Plutoniumin valmistus- ja erotuslaitokset (maailmanlaajuisesti)
Ydinpommin testausalueet (maailmanlaajuisesti)
Ydinreaktorit ja jälleenkäsittelylaitokset (maailmanlaajuisesti)
Uraanikaivosjätteet esim. Mailuu-Suu ja Kirgistan

Mitä tehdään
Joissain maissa on hyvät ydinvoimateollisuuden normit ja toimiva radioaktiivisen jätteen jätehuolto. Kansallisilla tasoilla ja myös kansainvälisesti on varauduttu korkea-aktiivisen radioaktiivisesta jätteen käsittelyyn. Kuitenkin erityisesti köyhemmissä maissa kiinnitetään hyvin vähän huomiota uraanikaivosten ja prosessijätteiden aiheuttamien vaarojen suuruutta kohtaan. Siellä on vähän tai ei ollenkaan teollisuuden ja hallituksen yrityksiä hoitaa ongelmaa.

Radioaktiivisen kaivosjätteen säilytys ja stabilointi tapahtuu samalla tavalla kuin kaivostoiminnassa yleensäkin, minkä lisäksi kriittisten uhkien kuten saastuneen raakaveden tai viljelysmaan käytön estäminen vaatii vielä suuria ponnisteluja.

Ottaen huomioon uraanikaivosten sijainti usein hyvin köyhillä ja kaukaisilla alueilla, paikallisen väestön mahdollisuudet voivat olla hyvin rajoitetut. Tällaisissa paikoissa Green Cross Switzerland ja Blacksmith Institute yrittävät saada paikallisia yhteistyökumppaneita ja jos mahdollista tehdä projekteja kaikkein kiireellisimpiin haasteisiin vastatakseen.

Viitteet

1 “Backgrounder on Radioactive Waste” United States Nuclear Regulatory Commission. Last Updated April 12, 2007. Available at http://www.nrc.gov/reading-rm/doc-collections/fact-sheets/
2 “Uranium Mining” Information Papers. World Nuclear Association. Last Updated July 2008. Available at http://www.world-nuclear.org/info/inf23.htmlradwaste.html
3 Diehl, Peter. “Uranium Mining and Milling Wastes: An Introduction” World Information Service on Energy: WISE Uranium Project. Last Updated August 15, 2004. Available at http://www.wise-uranium.org/uwai.html
4 “Radiation Protection: Health Effects” Radition. U.S. Environmental Protection Agency. Last Updated August 28, 2008. Available at http://www.epa.gov/rpdweb00/understand/health_effects.html 

Käännös Marjatta Näätänen ja Tapani Kuusalo