Energia

Suomen ekoauto 2015 on SEAT Mii Ecofuel

TEP arvioi ekologiselta kannalta parhaat henkilöautot, joita Suomessa vuonna 2015 on ollut uutena myynnissä. Kaikki autot pystyvät hyödyntämään aurinko- tai tuulienergiaa. Ne ovat puhtaiden käyttövoimien eli sähkön, vedyn tai metaanin käyttöön kykeneviä.

TEPin tarkoituksena on osoittaa, että näitä autoja on jo nyt Suomessa hyvin tarjolla ja niitä löytyy eri autoluokista. Kaikki henkilöautojen käyttötarkoitukset voidaan jo nyt toteuttaa vertailun kohteena olevilla autoilla, joita on yhteensä 46. TEP pitää tärkeänä tuoda kuluttajien tietoon, että he voivat jo nyt siirtyä liikenne-energian kulutuksessaan kokonaan uusiutuviin energiamuotoihin ja vieläpä ajoneuvoilla jotka ovat ekologiselta kannalta kaikkein parhaimpia.

Ekologisesti parhaiden autojen ominaisuuksissa on selviä eroja eri ominaisuuksissa. Ehdokkaina olevien 46 automallin välisiä eroja on arvioitu 13 tätä tarkoitusta varten kehitetyllä mittarilla, joista 9 käsittelee ympäristöominaisuuksia, 2 taloutta ja 2 käytännöllisyyttä. Autot on jaettu kokonsa ja käyttötarkoituksensa mukaan neljään suhteellisen samanlaisten autojen ryhmään, joiden sisällä ne laitettiin mittarien antamien arvojen avulla paremmuusjärjestykseen.

Ryhmäkohtaiset valinnat ovat seuraavan taulukon mukaiset:

Ryhmä Vuoden ekoauto Pisteet ymp. (yht.) Hinta alk.
1: pienet autot SEAT Mii Ecofuel 77 (106) 14 521 €
2: keskikokoiset autot Škoda Octavia G-Tec 74 (103) 25 369 €
3: suuret autot Volkswagen Caddy Maxi TGI 78 (108) 31 485 €
4: muut autot Tesla Model S 56 (77) 87 263 €



Suomen vuoden 2015 ekoautoksi valittiin SEAT Mii Ecofuel, joka on poikkeuksellisen hyvin ekoautoimagon täyttävä auto. Se on pieni kooltaan ja kulutukseltaan, joten sillä on myös pienet päästöt. Sen hankintahinta on halvin paitsi puhtaiden käyttövoimien autoista myös kaikista vaihtoehtoisten energialähteiden käyttöön pystyvistä henkilöautoista Suomen markkinoilla.

Suomen ekoauto 2015 SEAT Mii Ecofuel

Lue lisää:
Suomen ekoauto 2015 - Valintajärjestelmän ja ehdokkaiden esittely
Valintaprosessin liitteet (lisätietoja pisteytyksestä ja ryhmien vuoden ekoautoista)

——————————————————————————————————————

Julkiset uusiutuvan energian tankkaus/latausasemat Suomessa

——————————————————————————————————————

TEP suosittelee kannattamaan kansalaisaloitetta louhintaverosta.

——————————————————————————————————————

Kartta Suomen uraanihankkeista löytyy
Lappilaiset uraanivoimaa vastaan ry:n yleiskatsaus-sivulta

Suora linkki karttaan: pdf 300dpi (2.4MB) ja jpg-tiedosto (10.7MB)

——————————————————————————————————————

TEPin pitkäaikaisen jäsenen Claus Montosen artikkeli “Nuclear adventures in Finland” on julkaistu Scientist for Global Responsibility UK Newsletter:ssä. Artikkelissa kerrotaan ydinvoimaan liittyvästä päätöksesteosta Suomessa ja ongelmista Olkiluodon kolmannen ydinvoimalaitosyksikön rakentamisessa. Artikkeli on SRG:n kotisivuilla ja sen voi lukea tästä.

——————————————————————————————————————

INFORSE-Europe (International Network for Sustainable Energy) liittyi julistukseen uusiutuvan energian puolesta. Julistuksen tavoitteena on saada EU:n jäsenvaltiot käyttämään ainoastaan uusiutuvaa energiaa vuoteen 2050 mennessä. Julistus “100% Renewable Energy in Europe by 2050″ on luettavissa osoitteessa www.100percentrenewables.eu.

INFORSE on maailmanlaajuinen järjestöverkko, jolla on 170 jäsenjärjestöä yli 60 maasta. TEP on INFORSEn jäsenjärjestö.